fbpx

Kulttuuri tekee kaupungin. Ilman omaa kulttuuria Espoo olisi vain joukko Helsingin lähiöitä. Ammattimaisten taideinstituutioiden, vapaan taidekentän, festivaalitoiminnan ja taiteen perusopetuksen jatkuvalle kehittämiselle on taattava vakaa perusta. Taide- ja muiden harrastusten on oltava kaikkien ulottuvilla. Kaupunkikulttuuriin kuuluvat myös julkiset tilat, joiden tulee mahdollistaa entistä paremmin spontaanejakin tempauksia, kirpputoreja, ja omatoimisuutta. 

Kulttuurin palveluverkko muodostuu kaupungin, yhdistysten, järjestöjen, säätiöiden, yhteistyötahojen, yritysten ja  aktiivisten kuntalaisten toiminnan muodostamasta kokonaisuudesta. Palveluverkon tulee sisältää lähipalvelut, alueelliset palvelut ja kaupunkitasoiset palvelut. Osa palveluista voi olla myös seudullisia.

Hyvässä kaupungissa kattava ja elinvoimainen palveluverkko ja sen laadukkaat palvelut edistävät hyvinvointia ja oppimista tasa-arvoisella, terveys- ja hyvinvointieroja kaventavalla sekä lasten ja nuorten koulutus- ja harrastusmahdollisuuksia tarjoavalla valikoimalla. Hyvä kaupunki kannustaa kohtaamisiin, yhdessä tekemiseen, yhteisöllisyyden vahvistamiseen sekä oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Hyvässä kaupungissa asukkaat osallistuvat ja vaikuttavat yhdessä.

Kulttuuri ei synny hetkessä vaan kasvaa vähitellen. Siksi sen kasvualusta vaatii huolellista vaalimista. Espoossa on ollut sitkeitä ja näkemyksellisiä pioneereja. 

Kirjastot

Suomalainen kirjastojärjestelmä on maailmankuulu ja Espoon kaupunginkirjasto erityisen ansioitunut. Kirjastojen yhteisenä yhteiskunnallisena tehtävänä on osallisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden mahdollistaminen, kaikkien eri lukutaitojen edistäminen sekä kestävän kehityksen toteuttaminen. Kirjastot ovat jakamistalouden pioneereja. On hyvä, että kirjastopalvelut mahdollistavat kaupungin itse tuottaman toiminnan lisäksi espoolaisten asukkaiden, järjestöjen ja yritysten toimintaa.

On hyvä, että Espoon kaikilla viidellä suuralueella on kohta oma persoonallinen aluekirjasto. Tapiolassa se on jäänyt alueen kokoon ja suuralueiden tasavertaisuuteen nähden kuitenkin alamittaiseksi. 

Matalan kynnyksen lähikirjastot ovat tärkeimpiä kulttuurin lähipalveluja. Lapset ja nuoret ovat tärkein käyttäjäryhmä ja saavutettavuus yhdenvertaisuuden toteutumiselle keskeistä. Lähikirjastojen omatoimisen käyttökonseptin ja laajojen aukioloaikojen avulla on saavutettu hyvä käyttöaste.

Kaupunginkirjaston toiminta ja tilat on turvattava jatkossakin.

Kulttuurin tilat ja paikat

Espoon kulttuuritilojen on mahdollistettava toiminnan ja tapahtumien järjestäminen monille erilaisille kulttuurin toimijoille, myös yksityisille ohjelma- ja tapahtumatuottajille ja kuntalaisten omatoimisuudelle. Espoonlahti on joutunut odottamaan omaa kulttuuritilaansa 1970-luvulta saakka. Alueellinen tasa-arvo ei edelleenkään toteudu. Espoon kaupunginteatteri tarvitsee teatteritilan, joka soveltuu myös muiden omaleimaisten teatterien ja kaupungin festivaalien näyttämöksi. Kaikille Espoon uusillekin asuinalueille tarvitaan sellaisia arkea tukevia toimitiloja, joiden toteuttamisella edistetään alusta asti asukkaiden juurtumista, paikallisten yhteisöjen syntymistä, yhteistä kanssakäymistä ja matalan kynnyksen harrastamista. 

Espoossa on hyvä, että Kulttuuri- ja liikuntapolku KULPS! tarjoaa kaikille kaupungin koululaisille mahdollisuuksia osallistua kulttuuri- ja liikuntatoimintaan eri puolille Espoota. Jokainen koulu ja päiväkotikin on kulttuuritila.

Taiteen perusopetus

Taiteen ja kulttuurin merkitys on lapsille ja nuorille aivan erityisen moninaista. Luova toiminta tukee osallisuutta ja ryhmätyötaitoja. Taiteen tekeminen ja kokeminen tukevat ihmiseksi kasvamista ja empatian kehittymistä. Jokaiselle lapsella ja nuorella tulee olla viikoittainen mahdollisuus mielekkääseen ilmaiseen tai kohtuuhintaiseen harrastustoimintaan. Taiteilijoiden ja taidekasvatuksen ammattilaisten kanssa yhteistyössä toteutettu toiminta tukee varhaiskasvattajien ja opettajien työtä. 

Espoossa kaupunki ei järjestä taiteen perusopetusta itse. Tilanne on kokonaisuuden hallinnan kannalta haasteellinen, sillä 12 000 oppilaan opetusta toteuttaa 20 erilaista ja eri kokoista oppilaitosta. Taiteen perusopetukseen on Espoossa paljon enemmän hakijoita kuin oppilaspaikkoja. Kasvavassa kaupungissa tarjontaa tulee jatkuvasti lisätä ja sovittaa eri taidelajien ja oppitasojen vaatimuksiin sopiviksi. Toimintatiloilla ja avustuksilla on jatkuva kasvun tarve. 

Kaupunki on kesken

Espoossa on aktiivinen kulttuuriyhdistysten ja oppilaitosten verkosto, ansioituneita ammattitaiteilijoita, hieno festivaalitoiminta ja kansainvälisen tason keskeisiä kulttuuripalvelujen toteuttajia kuten Kaupunginkirjasto, EMMA, Kaupunginmuseo, Tapiola Sinfonietta ja Espoon kaupunginteatteri. Kaupungissa on saman aikaisesti myös merkittäviä puutteita.

Espoossa ei ole kollektiivisia, kaupungin asukkaat itsestään selvästi yhteen kerääviä paikkoja, joihin kokoontua juhlimaan uutta vuotta tai pitämään mielenosoitusta. Kaupunkisuunnittelu on kesken.

Jokaisella sivistyskaupungilla tulisi olla kulttuuriympäristöohjelma, arvokiinteistöstrategia ja arkkitehtuuripoliittinen ohjelma. Espoolta ne kaikki puuttuvat. Espoo on Suomen yhdeksästä suurimmasta kaupungista ainoa, jolla ei ole arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa. Monet kaupungin itse omistamat arvokiinteistöt ovat käsittämättömässä rappiotilassa. Sivistyskaupungissa kulttuuriympäristön elävän vaalimisen ei pitäisi olla riippuvaista kulloisistakin poliittisista voimasuhteista.

Taide- ja kulttuurilaitoksilla on merkittäviä vaikutuksia aluetalouteen, keskustojen vetovoimaan, kaupungin imagoon ja asukkaiden hyvinvointiin. Kaupungin kannattaa rahoittaa kulttuuria ja taidetta ja osallistaa avustuksilla laajaa toimijaverkkoa. Kulttuuri on aivan liian arvokas asia rajattavaksi vain pienen budjetin kulttuuri- tai elinvoimalautakunnan asiaksi. Sivistyskaupungissa kulttuurin tulee olla kaikkien organisaatioiden yhteinen asia.

 

Espoo puhuu – Kulttuuri, tapahtumat ja kaupunkikulttuuri.

Espoon Vihreiden toukokuussa 2021 järjestämä virtuaalinen keskustelutilaisuus, jossa olen mukana panelistina. [Kesto 2:18:11]