Hyvä ja huono kaupunki

Elinympäristö on tutkimusten perusteella parhaimmillaan silloin, kun se onnistuu yhdistämään mahdollisimman paljon kaupunki- ja maalaiselämän parhaita puolia. 

Luonnonympäristö tarjoaa viihtyisyyttä vehreydellä ja valolla, tilaa vetäytymiseen ja rentoutumiseen ja väljyyttä ja turvallisuutta lapsille.
Kaupunki tarjoaa parhaimmillaan läheltä löytyviä harrastusmahdollisuuksia ja palveluja, monipuolisia työmahdollisuuksia ja sujuvaa joukkoliikennettä. 

Huonossa elinympäristössä asuminen on ahdasta ja huonokuntoista, työmatkat kestävät kauan, harrastusmahdollisuudet ja palvelut ovat kaukana tai vähäisiä ja liikenneyhteydet huonoja. Lähimetsät ja julkiset paikat ovat roskaisia, vesistöt likaisia tai saastuneita ja liikenteen melu häiritsee asuinmukavuutta. Luonnon monimuotoisuus katoaa, koska viheralueet ja -reitit eivät ole yhteydessä toisiinsa.

Kaupunki- ja maalaiselämän hyviä puolia pyrittiin yhdistämään 1900-luvun alkupuolella keskuskaupungin ympärille rakennettavien puutarhakaupunkien ja metsälähiöiden ideoilla. Espoossakin kasvun ajatus kauppalana ja kaupunkina perustuu 1900-luvun alkupuolella muodostuneeseen metsälähiöinä toteutettavan yhdyskuntarakenteen ajattelun malliin – ”Mieluummin kaupunki puistossa kuin puisto kaupungissa”.

Ihanteellisessa kaupungissa asunnon välittömästä läheisyydestä – mieluiten kävelyetäisyydeltä – löytyvät useimmiten käytetyt peruspalvelut, kuten ruokakaupat, koulut ja lasten harrastuspaikat. Lisäksi kodin lähellä pitäisi olla hyvät ulkoilumahdollisuudet. Työpaikat löytyvät parhaimmillaan enintään puolen tunnin työmatkan päästä. Vilkasliikenteiset väylät sijoittuvat turvallisen välimatkan päähän ja kuulumattomiin omalta pihalta.
Espoossa lähipalveluja, kuten pieniä lähikauppoja, olikin monin paikoin 1960- ja 1970-luvuilla enemmän kuin nykyään.

Tutkimusten perusteella hyvä asuinalue on sekä toiminnallisesti että sosiaalisesti monipuolinen. Esimerkiksi kaupallisten ja vapaa-ajan palvelujen keskittyminen asuinalueiden ulkopuolella oleviin kaupan ja vapaa-ajan keskuksiin on uhka asuinalueiden viihtyisyydelle ja elinvoimaisuudelle.
Hyvässä elinympäristössä on sekä talotyypeiltään että asuntojen hallintamuodoiltaan erilaista, monipuolista, valinnan varaa tarjoavaa vaihtelevaa rakennuskantaa. Tällöin erilaisissa elämäntilanteissa esimerkiksi eläkeläisten, lapsiperheiden tai maahanmuuttajien ei tarvitse eristäytyä omille yksipuolisille alueilleen. Hyvä elinympäristö tarjoaa hyvän elämän edellytyksiä kaikille.

Hyvä kaupunki antaa kaikille asukkailleen – perheellisille, eläkeläisille, yksin asuville, opiskelijoille ja lapsille – mahdollisuuksia elää omaa ainutlaatuista elämäänsä osana suurempaa itselle tärkeää yhteisöä. Yhteisöllisyys luo turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta, välittämistä toisista ihmisistä ja yhteisestä ympäristöstä. Luottamus siihen, että on joku, joka huolehtii ja katsoo perään on osa hyvää elinympäristöä. Huonoksi koetussa elinympäristössä ei ole yhteisöllisyyttä vaan välinpitämättömyyttä.